Pieni kasviopas

Pieni kasviopas kutsuu kokeilemaan erilaisia tapoja olla kasvien kanssa. Se on syntynyt syyskuussa 2013 kasvien ja Naapurit-työryhmän muutettua lauttasaarelaiseen kerrostaloasuntoon.

Opas koostuu harjoitteista, joita työryhmä keksi, lainasi ja kokeili Kasvuvyöhyke-runoinstallaation aukioloaikana.

Kuvat ja tekstit kertovat kasvi- ja ihmiskämppisten yhteiselosta; yrityksestä empatiaan.

Kasvuvyöhyke on taidetta vuokrahuoneistoihin tuovan Naapurit-sarjan toinen teos.

Pieni kasviopas ladattavissa täältä!

pieni-kasviopas_webreso_20131029_etukansi

Jäähyväiset ja muistokirjoitus eli “aika aikansa kutakin”

Tänään on Kasvuvyöhykkeen viimeinen päivä. Aamulla pohdimme jäähyväisiä, kuolemia ja loppuja: esimerkiksi, teoksen aikana kuolleita kasveja,  tämän teoksen elämää. Kirjoitimme muistokirjoituksia. Kaikesta emme vielä saaneet kiinni.

IMG_7581_web

Jäähyväiset I

Tutki kodissasi olevia kasveja.  Jätä jäähyväiset lähdössä olevalle kasville.

Jäähyväiset II

Tutki haurautta, häviämistä ja kuolemaa kotipiirissäsi olevissa kasveissa. Millainen ele kunnioittaisi kasvin luovuttamaa elämää?

Muistokirjoitus

Kirjoita muistokirjoitus kasville.

—-

25.9.2013

Saara:

Hautajaispäivänä

Krassipelto näyttää keskitysleiriltä jonka vangeista osa ei jaksanut loppuun, mutta puolet epätoivoisesti tai toiveikkaina kurottavat aitojen yli valoon. Kaikki kuoleminen näyttää maata kohti menemiseltä. Salaatin kuolleet osat roikkuvat velttoina, vanhuksen kaulaheltta roikkuu velttona. Mimosa, jonka pikkusisko on vielä elossa, on kallistanut kaksi oksaa ja sirkkalehdet multaan. Sisar on ehkä säästynyt liialta paahteelta reunassa. Aina sattumia, hyviä ja huonoja. Irronnut neulanen tuntuu kynnenpalalta sormien välissä. Kohti apatiaa, kohti melankoliaa tämä viettää. Mennään sitten. Kaikessa mikä elää, niin siinä on jo myös kuolemista. En kyllä osaa perustella tota. Jos katson lasta tai terhakkaa kasvia, en ainakaan pane merkille kuolemaa niissä. Mutta yhdessä Pekka Strengin biisissä sanotaan “Elän suruperhosen kanssa”. Se tyyppi pitää ikkunaa auki, että perhonen voi tulla ja mennä. Joskus perhonen lähtee punaisen lipun kanssa taisteluun, mutta se tulee aina takaisin.

Olen pystynyt itkemään kuollutta lintua, mutta en tiedä miten käy kun äiti tai isä. Kun tämä juttu kuolee, se on muuttanut suhdettani kotiini. Vain konkreettiset jutut voi kuolla: kasvit, ihmiset. Meinasin sanoa, että suhteet, mutta ne jos mitkä eivät kuole, vaan istuvat muistoina kropassa, vaikka mieli yrittäisi ja onnistuisi unohtamaan. “Sulla on täällä tällainen kilpi”, hieroja sanoi. “Oletko sä elämässä tarvinnut sellaista?” Niin niin. Kai siitä kilvestä voisi koettaa luopua, jotenkin sanoa, että palvelit hyvin. Luulen, että jos suhtautuu arvostavasti menneeseen, se suostuu hyväksymään paikkansa menneisyytenä, eikä esiinny yhä elossa olevana. Kuollut mikä kuollut. Kuoleminen on kai pysyvää poissaoloa. Kuumeiset aivot koettaa ratkaista kuolemaa. Takaisin konkretiaan.

Katri ja Milla toi tänne rakennustarvikkeita ja mittaili. Istuttiin lattialla, aurinko paistoi. Tämä prokkis juurrutti mut heti. Jos kieryvillä kasveilla on tutka, jonka mukaan ne tietää minne kiivetä, niin luulen nyt tietäväni miltä se tuntuu. Tiesin koko ajan mihin tarttua tässä. Mua ei jostain syystä epäilyttänyt mikään. Tänä hautajaispäivänä on seesteinen olo. Ajattelen enemmän sitä mitä olen tästä saanut, kuin mitä menetän. En menetä kuin kuuset olkkarissa ja sammalsohvan, kärsivän ja kitkeränmakuisen krassipellon. Julmaa, mutta ehkä he ovat myös tehneet jo tehtävänsä. Olen enemmän kiintynyt tunteisiin ja ajatuksiin, kun kuusentaimiin. Tulee myös mieleen, että ne, vai pitäisikö sanoa he, eivät kuulu tänne. Ne varistavat neulasiaan liian kuivassa mullassa, liian ahtaassa tilassa ja sisäilmassa. Ne eivät valinneet tätä.

IMG_7561_web

25.9.2013, Milla, Jäähyväiset

Jäähyväiset tunnistamattomalle sammalelle

Laitan jalat pöydän alla olevaan multaan ja asetun vastapäätä työhuoneen laatikoston päällä olevaa erityistä sammalpaakkua. Edessäni on myös muita sammalia, tutummannäköisiä sikäli että tunnistan osan karhunsammaleiksi, niissä törröttää myös yksi muumioitunut mustikanvarpu.

En tunnista tätä yhtä erityistä paakkua, siis sen lajia, mutta tunnistan sen tänä tiettynä sammalpaakkuna.

Muistan, kun näin sinut pienessä espoolaisestsa metsässä ja muistan, kun otin sinut mukaani ja muistan, että asettelin sinut ajatuksella juuri tuohon lipaston päälle. En ole oikeastaan suonut sinulle sitten sen enempää huomiota, kastellut välillä. Mutta tiesin koko ajan että olet siinä.

Huomenna et ole enää. Huomenna tämä huolellisuus ja rauha ratkeaa roudaukseen, päättyy. Toivon silti, etten kohtelisi sinua vain materiaalina. Itse asiassa, kun olet selvinnyt aika hyvin tästä kaikesta, toivon että voisin viedä sinut takaisin metsään, että voisit jatkaa siellä, että tämä olisi vain vierailu. Toisaalta minua kyllä houkuttaisi ottaa sinut mukaan kotiini, edes ihan pieni palanen tätä kaikkea

Katselen tätä kaikkea ympärilläni, noita kasvatuslaatikoita joita rakensimme monta päivää ja huolella, varsinkin tuo yksi valkoinen jonka keksin tehdä mittatilauksena lattialle kirjahyllyn ja laatikoston ympärille, outo muoto joka tuskin minnekään muualle sopii noin hyvin, hirveä vaiva, mikä idea. Ja ne vain lähtevät kaikki pois. En voi säilöä niitä, en voi säilöä tätä. Kasvuvyöhyke osoitteessa Lauttasaarentie 20-22 oli vain tämän lyhyen hetken eikä se toistu. Ja juuri asioiden loppuminen ja niistä luopuminen tekevät niistä joskus merkityksellisiä.

Mutta pois tunteilu. Sinua tämä kaikki tuskin kiinnostaa. Ryhdistäydyn. Sammal, metsänpeitto, metsässä yleinen täällä erityinen. Onpa tämä vaikeaa. Kaipa hyvästien jättäminen on. Varsinkin sellaiselle tyypille, jonka arvon tajuaa tavallaan vasta kun eron hetki koittaa. Että eikö me saatais vielä jatkoaikaa? Ottaisin sut huonekasviks mun ikkunalaudalle ja jatkettais vielä tästä. Voisit olla mulle muisto, haju, jälki. Ehkä mä välillä yrittäisin nähdä sut myös itsenäsi mutta usein, niin, olisit mulle metafora. Olisitko mulle metafora ja muisto? Saisit vastineeksi vettä ja hoivaa. Etkä olisi kuitenkaan mikään perhonen nuppineulan päässä vaan semmonen elävä kotikasvi. Kesysammal. Olisiko se kivaa susta? Vai ei?

En ihan vielä pysty sanomaan hyvästejä.

Katri 25.9.2013 Metsää purkaessa osoitteesta Lauttasaarentie 20-22

Kun metsä tavalla tai toisella kuolee, sen kohdalle jää reikä, jonka elämä vähitellen täyttää: horsmat ja pajukot, kuusikot, talousmetsät, ostoskeskukset, omakotitaloalueet. Elämä kiertää. Ei elämä lopu tai pysähdy, mutta sen hahmo ja olento muuttuu.

Jos tarkemmin katsoo, alkuperäistä luontoa ei ole.

Lauttasaarentiellä sohvan sammaleet ovat menettäneet palmumaisen olemuksensa, levinneet ja luttaantuneet ihmisten painon alla sikisiksi kasoiksi pientä haaleanvihreää lankaa. Taiteen nimissä, kasvisuhteen tutkimisen nimissä, leikin nimissä sammal laottuu.

Mitä on elämän kunnioittaminen taiteessa ja leikissä? Jättää metsään sellainen jälki, jonka elämä kykenee ottamaan uudelleen haltuun? Kuka määrittelee, millainen elämä saa ottaa reikiä haltuun? Entä ne jäljet, joita poistunut tai poistuva metsä jättää meihin?

Mitä laottuneen sammaleen jättämässä reiässä kasvaa?

Ajattelen niin, että metsä on ihmiselle kokonaisvaltaisesti parempi kuin ostoskeskus, että metsä on ihmisen koti. Metsä on ravinto, peitto, kulttuuri, yhteys. Mutta ostoskeskuskin on ravinto, sokkelo, kulttuuri, viihtyminen, onko se yhteyskin? Ostoskeskuksessa toimii samoja luonnonlakeja kuin metsässä: ravinnonhankinta, taistelu elintilasta ja reviiristä, pyrkimys menestyä.

Kasvit pyrkivät menestymään kaikin keinoin, eivätkä ne suhtaudu toisiinsa empaattisesti tai epäempaattisesti. Ne hyötyvät toisistaan tai valtaavat toisiltaan tilaa. Sävy tai merkitys, jonka kasvien välinen hyötyminen, symbioosi saa, tulee meistä. Minulle se on erilaisten elämien ja elävien sivuuttamatonta riippuvuutta toisistaan. Jotain, mihin olisi vaarallista suhtautua välinpitämättömästi.

Kenellä on oikeus määritellä, millainen elämä, millainen metsä saa olla olemassa? Miten kaikki ne erilaiset, erimieliset äänet on mahdollista saada keskustelemaan? Onko se edes? Vai onko kyse erilaisten arvojen, maailmankuvien, tarpeiden ja intressien eloonjäämistaistelusta kuitenkin? Onko ajatus vuorovaikutuksesta ja erilaisuuksien ekologiasta utopiaa?

Ihmisessä olemassa ihmeen mahdollisuus, sanoo mieheni.

Minun henkilökohtainen, elämää kunnioittava eleeni metsässä kasvaneille sammalille, kuivaneelle mustikanvarvulle, nahistuneille vesiviljellyille kasvihuonesalaateille, on antaa ne maalle, hajottajille, lahottajille, sienille, homeille, mikrobeille. On antaa ne takaisin kiertoon, maatumaan ravinnoksi ja mullaksi, aineiksi, joista elämä voi kasvaa uudelleen.

Tämä on vain minun eleeni. Siitä voi vaikuttua tai sen voi antaa olla vaikuttamatta. Se on minun eleeni, jolla yritän keskustella toisten eleiden kanssa. Miksi minä näin, miksi te noin, miten meidän eleemme mahtuisivat samaan maailmaan olemaan yhtäaikaa?

IMG_7571_web

25.9.2013 Milla

Muistokirjoitus

Kiitos kuuset salosta

kuuset kangaslahdelta

matkahuolto joka ne kuljetti

kiitos salolainen aulis joka kasvatti kuuset

kiitos pieni espoolainen metsä

kiitos tunnistetut ja tunnistamattomat sammalet

kiitos ja anteeksi

kiitos multa plantagenista

kiitos mänty starkista

ja kadulta dyykkaamani suojamuovi

kiitos tuo kuivunut mustikanvarpu omaisuus-yhteenvedot laatikossa

kiitos se ketunleipä jonka se lapsi söi kuusen juurelta sunnuntaina

kiitos ma ti ke to pe la su ma ti ke to pe (myös la) su ma ti ke kasvuvyöhykkeellä

kiitos pienet kerkät jotka vihertää yhden kangaslahtelaisen kuusen kärjissä

kiitos se haapa muurasvedeltä joka narisee

ja se mummo joka lauloit tuon laulun arkistonauhalle aika kauan aikaa sitten

kiitos muurasvesi myös sammalista

anteeksi sammalet tallomisesta

kiitos kaikki naapurit

keskusteluista ja tuparilahjoista,

skumpasta, mullasta, lannoitteista

kiitos pirkka-lehtisalaatti

kiitos kaikki keskustelut lauttasaaren pihalla

kiitos omenapiirakasta jota söimme monta päivää

ja kahvista

kiitos kaikille jotka joivat kanssamme kahvia

kiitos yläkerran naapurille lampun vaihdosta ja kasvioston vierailusta

ja kiitos naapurirapun lapsille jotka tuli käymään toista kertaa

kiitos puolikuolleet

lehtisalaatti

persilja

ruohosipuli

vihersalaatti

vihersalaatti

tilli

persilja

tosi kuollut vihersalaatti

basilika

basilika

romainesalaatti

vihersalaatti

vihersalaatti

vihersalaatti

vihersalaatti

vihersalaatti

lihansyöjäkasvi bauhausista

kiitos kasvavat

vihanneskrassait jotain 10 000 kpl

rucolaruukku

traakkipuu

kiitos kuollut mimosa

ja kuolevat mimosat

kiitos pääsiäisohra jolla on vahvat juuret ja joka voi hyvin

kiitos maja pöydän alla

kiitos katri ja saara

kiitos se joku tuntematon henkilö(t) joka oli tehnyt majan pieneen  metsään espoossa

ja kiitos kruunuvuoren kaatuvat talot

kiitos auringonmaalaamat rikkonaiset läikät juuri nyt olohuoneen lattialla

tässä te kaikki ja paljon muuta olette nyt

ette ole aina

ette ole enää illalla tai huomenna

että kiitos tästä ja kiitos jäävistä jääneistä jäljilstä, muistoista ja hajuista

IMG_7575_web

Tiistaina menimme pihalle

Tiistaina menimme aamun kasvitreeneissä ulos asunnosta tervehtimään pihakasveja. Kasvuvyöhyke on auki viimeistä päivää ke 25.9. 14-17, joten tiistaina 24.9. oli hyvä suuntautua myös kohti uusia ympäristöjä.

Tiistain harjoitteen tuloksena keskenään puhuvat runollinen teksti ja proosalliset dokumentaatiokuvat.

IMG_7522_web IMG_7520_web IMG_7518_web IMG_7512_web IMG_7510_web

Skannaus 3 / Tila

Etsi pihalta jokin paikka, johon asetut.

Käy katseella läpi kaikki ympärilläsi oleva.

Pihan kasvit

Käy tapaamassa pihalla kasvavavia kasveja. Miten ne ovat? Millaisia ne ovat siinä paikassa, missä ne ovat? Voiko niitä tervehtiä?

Ihmisen paikka

Etsi pihalla oma paikkasi, ihmisen paikka. Miten se on suhteessa kasveihin? Millainen se on? Miten olet siinä? Miltä se tuntuu?

IMG_7523_web IMG_7525_web IMG_7528_web

24.9.2013 Saara 

Silitin sammalta. Se on sellainen myönteinen ele. Jos koira hymyilee niin, että hampaat näkyy, se ei silloin ole iloinen . Että se mun myönteinen ele saattoi olla jotain muuta kuin myönteinen sammalelle katukivien välissä.

Poski oksalla, tunsin painavan, raskaan liikkeen, kun tuuli työnsi sitä. Tuntui kuin oksalla olisi ollut tahto, kuuntelin sitä. Se oli kuin, ehkä se tuntui samalta kuin ihan pienenä suuren aikuisen sylissä, kun tunsi syvät hengitykset, miten rinta kohosi kuin joku kukkula pään alla. Mä en kehdannut olla siinä pidempään, vähän sitten roikuin siinä. Katsoin latvusta ja lehtiä. Otin siiven muotoisia siemeniä, laitoin taskuun. Pienenä ne ällötti, sudenkorennot ällötti.

Ruusussa siemenkodat näyttivät rapistuneen, hienon kaupungin kupoleilta – mennyttä loistoa. Järjettömän nätti on se osa ruusun kukkaa, joka ensin suojaa nuppua niin kuin 1600-luvun puhvihihojen koristelu. Kun ruusu on auki, se ei näy. Ruusunmarjavaiheessa se tekee kurittoman kruunun marjalle. Niin nätin, että on kyllä ehkä kauneimpia luonnon (tai pihaluonnon) yksityiskohtia. Se on varmasti esikuva kaikille hyvien satukirjakuvitusten keijukaiskruunuille.

Siinä ruusussa oli yksi kukka vasta nupullaan. Miten se niin pahasti myöhässä oli? Muut olivat jo rypistyneet lommoille, marjoissa oli ruskeita, lintujen syömiä, auenneita. Ja sitten yksi oksanhaara, jonka lehdet näyttivät muihin verraten neonvihreiltä. Ja sen oksan päässä oli tiukka ja kapea nuppu, ei lähellä kään aukeamista. Annoin sille lämmintä hiilidioksidia keuhkoistani.

IMG_7532_web IMG_7535_web IMG_7538_web IMG_7543_web IMG_7545_web IMG_7547_web IMG_7548_web IMG_7549_web IMG_7551_web IMG_7554_web IMG_7555_web IMG_7557_web IMG_7558_web

Päivän kasviopas

IMG_7488_web

Rappukäytävänaapurit sielikkö, uuvana, vilukka, kultarikko, rantaleinikki, tunturivihvilä, kangasajuruoho, riidenlieko, pikkutervakko ja monet muut vierailivat tänään Kasvuvyöhykkeellä. Kaunottaret on kerätty Utsjoelta ja Tuusniemeltä kesän 1970 aikana.

Kasviopas täydentyi myös uusilla harjoitteilla, joita teimme tänään kaikki kolme, jokainen hieman omasta näkökulmastaan. Yksi päivän havaintoja oli, että kasvin näennäinen staattisuus voi olla väsyneelle ihmiskeholle liikaa. Ihmisen ruumis on toinen kuin kasvin ja tarvitsee oman tapansa olla. Kenties juuri omaan, erityiseen tapaan suostuminen mahdollistaa vilpittömän samastumisen?

IMG_7495_web

Skannaus 2

Asetu kasvia vastapäätä. Tunnustele sitä päästä varpaisiin. Tutki sekä yksityiskohtia, että sen olemusta kokonaisuutena.

IMG_7487_web

Kasvin aika

Asetu kasvin viereen ja katso ulos ikkunasta liikkumatta 20 minuutin ajan.

IMG_7498_web

Kasvikeho

Tarkkaile valitsemaasi kasvia. Onko se suuri vai pieni? Minkälainen varsi, millaiset lehdet, millaiset juuret sillä on? Onko se nuori vai vanha? Miten suuri sen elintila on?

Asetu kasvin vierelle. Hengitä rauhallisesti sisään ja ulos. Ajattele sisäänhengityksellä lehtisuonissasi kaikkialle kehoon virtaava ilmaa ja levitä juuriasi maahan. Ajattele uloshengityksellä maasta ylös nousevaa vettä ja ravinteita ja painovoimaa vastustavaa sekä valoa kohti kurottavaa kasvua. Voit pitää silmät kiinni tai auki. Jos pidät ne auki, älä tarkkaile ympäristöäsi silmilläsi, älä tarkenna minnekään.

Muista: ei käsiä ei jalkoja ei aikaa ei mieltä, vain tämä hidas ja sinnikäs ja koskaan lakkaamaton virtaus. Ajattele kasvista aluksi tekemiäsi havaintoja ja koeta ottaa ne osaksi kasvikehoasi.

IMG_7500_web

Kehollinen samaistuminen

a) Ole kasvin kanssa. Katsele sitä. Anna sen olemuksen vaikuttaa ruumiiseesi. Yritä tuntea kasvin olemus omassa ruumiissasi.

b) Hengitä kasvin kanssa, ei kuten se.

IMG_7498_web-1

23.9.2013 Milla

Päivän harjoite:

Skannaus,
silmillä, keholla

Samaistuminen
liike, (kasvu) (ylös ja alas)
hengitys
valoa kohti
varret, sokeus, pienuus

Vesikrassin keho on niin pieni ja heiveröinen, etteivät aamusta raskaat silmäni pysty oikein edes tarkentamaan yksilöön. Katse pyyhkii vesikrassipellon halki.

Kahdessa kohdassa on valkoinen seittiläikkä. Taidan tunnistaa tuon salaatin juuristosta. Meillä on tässä myös homeviljelmä. Mutta ehkä kaivetaan nuo palat vaan lusikalla pois ja toivotaan että uutta ei kasva ihan heti. Taudit ja homeet verottavat satojamme, eivät kuitenkaan rankkasateet ja raekuurot.
Home hämäsi minut yksilöstä mutta sen ehdin huomata, että sen varsi oli ohuempaakin ohuempi ja ruumiinlämpö kastelusta vedenviileä, kosketukseni kuumensi ja kuivatti.

Uupuneena se nuuvahti jo enemmän kohti sitä suuntaa johon ne kaikki ovat eli valoa kohti. Yksilö nojaili toiseen ja kolmanteen ja joku siihen, silmäni menevät aivan ristiin kun yritän edes erottaa missä tämä loppuu ja seuraava alkaa, vaikkei sen edes pitäisi olla niin vaikeaa. Tässä on kuitenkin että yksi siemen tekee yhden kasvin, sen luin siemenpussin kyljestä.

Ihmiskehoni ja todellisuus tulevat konkreettisesti vastaan kun olen koettanut samaistua sen yhden valitsemani tyypin kehoon ja liikkeeseen jonkin aikaa. Juuret kasvavat alas, varsi ylös, sokea kurkotus valoa kohti (mutta pidän silmät silti avoinna jotta tämä ei olisi liian helppoa), sisäänhengityksellä rakennan ajatusta suonissa virtaavasta hiilidioksidista ja koetan ohentaa ja nostaa varttani ja hiukan kallistaa valoa kohti, uloshengityksellä nostan vettä ylös ja annan sen levitä jokaiseen suoneen ja soluun. Muistan: ei käsiä ei jalkoja ei aikaa ei mieltä, vai tämä hidas ja sinnikäs ja koskaan lakkaamaton virtaus. Ja se tunne että olen yksi näistä ehkä kymmenestätuhannesta vihanneskrassista jotka ovat pakkautuneet aivan vierekkäin, henkilökohtainen tilani on limittäin lajitovereiden kanssa noin neliömillin tai kaksi.

Kaksikymmentä minuuttia tuntuu ikuisuudelta ja periaatteessa kaikki on helppoa, mutta minulle käy kuten kerran krapulassa buto-tunnilla: alkaa oksettaa ja pyöryttää. Eläinkehoni lihakset ja veren virtaus tai sen puute muistuttavat että tämä mikroliike on nyt vähän liian rankkaa näin kylmiltään heti aamusta. Että ei se pyöräily kalliosta lauttasaareen vielä riiittänyt herättelemään tarpeeksi niin, että jaksaisin olla jännittyneinä viidenasteen kulmassa minuuttikaupalla. Silmäni eivät jaksa tarkentaa, jalkani eivät jaksa kantaa. Toisin kuin krassi joka jaksaa kököttää vartensa varassa koko elämänsä ja vain kasvaa ylöspäin ja ylöspäin, minun kehoni tarvitsee välillä liikettä ja jännittyneisyyttä ja välillä lepoa ja rentoutumista. Ja niin virtaahan se verikin ja hengitys on aika automaattista. Ehkäpä jos olisin koettanut olla krassi vaakatasossa ja vain keskittynyt miettimään niitä samankaltaisuuksia jotka vaivattomasti tulevat ilman ponnisteluja.

 

Harjoite 23.9. Saara

Tuijotin ikkunasta kaksikymmentä minuuttia, että saisin jonkun tuntuman kasvin elämään. Yritin tyhjentää mieltä ajatuksista, käytännössä niitä tuli aina kasa: Aki tanssi ihan sairaan hyvin, tietenkin se tanssi, se on tanssinut neljäkymmentä vuotta. Olipa vaikea olla treeneissä vapaa koivumateriaali, tuuli. Noi oksat tekee pientä, epäsäännöllistä ja rauhallista liikettä. Vesi meni paremmin heti.
Tajusin siinä seistessäni, että vanhenen jatkuvasti, ihan koko ajan. Laskin sydämenlyöntejä, tai sen mitä niistä tunsin ja kuulin. Pääsin kahteentoista. Ajattelin että olen kaksitoista lyöntiä lähempänä kuolemaa. Miksi ajattelin sitä lopun kautta, miksi en vain muutoksina ja kasvuna, en tiedä.

Aika kuluu, ja minä vanhenen kaikissa tilanteissa, mietin millaisissa tilanteissa en käsitä sitä ollenkaan. Esimerkiksi eilen puoli viidestä puoli puoli kahdeksaan en varsinaisesti tehnyt mitään, enkä myöskään ajatellut ajan kulua. En myöskään ollut erityisen onnellinen. Mitä oikeastaan tein? Kirjoitin siitä kun olin hermostunut, ja että oli aika yllättävää että spontaanisti vain ilmaisin sen, ja että hävetti sellainen. Kurkku oli kipeä ja olin väsynyt, en jaksanut kuin katsoa Whitney Houstonin Greatest love. Koetin saada siitä lohtua, että isoin rakkaus on se kun oppii rakastamaan itteään. Kyllä se vähän lohdutti. Enemmän kyllä sain irti siitä Björkin all is full of lovesta. Siis se, että hei, mun kämpässä oli just kaksi hyvin rakkaudellista ihmistä, ja nää sammalet ovat myös eränlaista rakkauden ilmentymää. Ainakin se, että joku on tuonut ne tänne osoittaa jotakin kiinnostusta elämää kohtaan. Että ei ole välinpitämätön. Vieraskirjassa oli kiittäviä kommentteja. Yks ystävä oli muistanut, että mulla on nokian ysäripuhelin ja säästänyt löytämänsä kuoret. Ja että usein on se tilanne, että ehkäpä tuijotat väärään suuntaan, tai ehkä et kuule sitä kaikkea rakkautta. “You’ll be given love, you’ll be taken care of.” Mieti nyt sitä. Mieti että joku voi luvata sulle tollasen asian. Joo, no niin takaisin kasvina oloon. Ahdisti olla samassa paikassa ja asennossa. Teki monta kertaa mieli vaihtaa paikkaa. Suljin silmät, kun tajusin, ettei kasvi rekisteröi paikkaa näköhavainnon kautta. Ehkä valo, joka silmäluomien läpi suodattui, oli lähempänä sitä miten se kokeee: se tuntee lämpövaihtelun ja valon vaihtelun. Aika kului hitaasti. Eilinen tuntitolkulla kämpässä vaeltelu meni hujauksessa, mutta seisopa kaksikymmentä minuuttia yrittämättä ajatella mitään, niin huomaat ajan olemassaolon.

Tämä on metsä.

IMG_7440_web IMG_7461_web

Katri 23.9.2013

Kosketin kuusta. Olemus havuinen. Täytyy tarkistaa jostain neulasten kiinnittyminen runkoon ja miksi kuusi tuoksuu. Täytyy tarkistaa jostain neulasten kiinnittyminen runkoon. Miksi kuusi tuoksuu?

kuusen tunto ilmava tunto
avaruudellinen olento

Hän on tila ja kasvu. Olemus havuinen.

Yritän herättää kuusen tuntoa omassa ruumiissa. En halunnut jäljitellä. On ponnistelua mahdotonta kohti. Keho kuvittelee. Ehkä? Tai sitten ei. Ehkä se vain on? Ehkä keho vain on, rehellinen ja on.

Katselin kuusta. En halunnut jäljitellä. Katse kutsumassa kuusen tuntoa omassa ruumiissa, neulasten välistä ilmaa.

Pyristelyä kohti mahdotonta. Yritys liikuttaa rajaa, tehdä siihen pieniä reikiä, jokin lautio, josta hetkeksi sisään, olisin, olisimme.

Hengitin kuusen kanssa.
En halunnut jäljitellä.
Liikutin rajaa, minun ihmisen ja plantagenista ostettuun kynsilakanväriseen ruukkuun istutetun metsäkuusen.

Yhteydessä raja puhkesi, mahdottomaan tuli reikä. Näin kuusen vasten maata ja ilmaa, keskellä väriseviä ohittavia pysähtyviä eliöitä. Neulasten pauhu. Kuusen elimet pyrkimässä läpi, haistelemassa maata, aistimassa ilmassa olevaa, sienijuuri omien jatkeena. Jalkaterä vasten pähkinäparkettia. Neulasten pauhu.

Tämä on metsä. Se on tiheikkö, jossa kukin meistä ihmiset ja kasvit silmoo omaan suuntaansa, ei irtonaisena, mutta vasten, vastaan, vaikuttuen, väistämättä. Se on keskeneräisyyden ja levon yhtäaikainen ilmapiiri, kasvun ja mahdottoman, lautioiden, pyristelemisen ilmapiiri. Se missä jotain hetkeksi avartuu: niin se minkä voi nimetä kuin se mitä ei voi nimetä.

Salaattibrunssin tunnelmia

Tunnelmia sunnuntain salaattibrunssilta.

IMG_7397_web

 

IMG_7394_web

IMG_7396_web

Lopuksi juttelimme kaupunkiviljelijä Salla Kuuluvaisen kanssa. Puutarhanhoito ja kasvit ravintona ovat yksi näkökulma kasvien kanssa elämiseen. Mielenkiintoinen huomio oli se, että kaupunkiviljely ei tarkoita vain sitä, että laitetaan laatikko pihalle ja kasvatetaan salaattia. Kyseessä on oikeastaan kokonaisvaltainen filosofia siitä, miten kaupungit rakennettaisiin enemmän omavaraisiksi niin, että viljelyn tarpeet olisi huomioitu: esimerkiksi mahdollisuus tuottaa kompostoimalla viljelyn perustana oleva multa itse ja säilyttää kesän perunasato kylmässä kuten maakellarissa.

Jos et päässyt tänään, ei hätää, parhaat palat eli henkilökohtainen salaattivastaanotto on ohjelmassa koko loppu aukioloajan eli ma 23.9. 14-20, ti 24.9. 14-20 ja ke 25.9. 14-17!

Salaattibrunssi huomenna kl 12-14

Kasvuvyöhyke sulkee ovensa lauantain osalta, huomenna sunnuntain salaattibrunssi, joka alkaa olla täynnä.

Brunssille saa saapua kl 12-13 välissä, kl 13.30 jutellaan kaupunkiviljelijä Salla Kuuluvaisen kanssa. Kasvuvyöhyke on auki kl 16 asti.

Salaattibrunssille saapujat:
Huomiokaa että tapahtuma ei ole brunssi perinteisessä mielessä, joten aivotoiminnan kannalta elintärkeät ekat aamukahvit ja voileivät voi vetää alle ennen saapumista.

Tämä ei ole metsä

IMG_7386_web

Kasvipäiväkirja 
21.9.2013
Milla M. 

Lauttasaarentie 20-22  ei ole metsä.

Tämä ei ole metsä, koska tämä on kerrostalossa oleva asunto, joka on ollut ehjä ja kunnossaoleva ihmisen talo ennen tätä kahta viikkoa ja on sitä tämän kahden viikon jälkeen. Kasvit ovat täällä vain kylässä, ja ne ovat sitä siististi ja taloa pysyvästi muuttamatta: laatikoissaan, alustoissaan, hyllyillä, lattioilla, yksikään ei työnnä juuriaan lattialautojen väliin tai pilkistä jostain seinänraosta sillä tavalla kuin villinä kasvavat kasvit kaupunkiympäristössä usein valtaavat ylijäänyttä tilaa. Nämäkin ovat koettaneet vallata kolonsa, mutta me olemme tehneet ne valinnat paikoista niiden puolesta, ne eivät ole väistämättömän vettymisen, routumisen, lahoamisen tai muun ujuttautumisprosessin kautta itse asettuneet sinne, missä niillä olisi suotuisat olosuhteet olla. Nämä ovat ihan kesyjä kasveja ja metsä taas on villi, ja siksi tämä ei ole metsä.

Lauttasaarenkatu 20-22 c 48 ei ole metsä, koska se on täysin ihmisen hallinnassa eikä siellä ole sellaisia kasvien prosesseja käynnissä, joissa ihmistä ei tarvitsisi. Olemme näille kasveille jumala; vesi ja valo ja multa, ne ovat huolenpidostamme täysin riippuvaisia. Pienestä espoolaisesta metsästä hakemaamme sammalta lukuunottamatta monet näistä kasveista ovat syntyneet jonkinlaisessa kasvihuoneessa tai ovat ihmisen viljelemiä lajikkeita.

Tai no, nyt kärjistin tarpeettomasti. Osa kasveista sammalen lisäksi on kyllä ihan oikeasti metsässäkin samoja. Kuten metsäkuusi, jota sanotaan myös suomenkuuseksi. Ja varmaan villirucolakin. Ja on tuolla tuo puolikuollut mustikanvarpu. Enkä oikeasti osaa sanoa niin tarkasti, että etteikö vaikkapa tuo Pirkka-luomusalaattikin kasvina menestyisi aivan riemulla kun sen istuttais jonnekin ulos, talousmetsään tai luonnontilaiseen metsään tai pihapuutarhaan.

Metsän ja ei-metsän raja konkreettisessa maailmassa vuotaa juuri samalla tavalla kuin yritys erotella fyysisestä ympäristöstämme ihmisen tila ja luonnon tila. Luonnoton ja luonnollinen. Materian tasolla näitä eri tiloja ei ole olemassa, ne ovat limittäin ja erottamattomassa vuorovaikutuksessa. Käsitteellisesti ero luonnon ja ihmisen välillä tuntuu vahvemmalta. Ja se raja metsän ja ei-metsän välillä taitaa kulkea kielessäni ja mielessäni talon seinissä.

Eli jos sanon, että Lauttasaarenkatu 20-22 ei ole metsä, koska sillä on seinät, katto ja lattia ja se on täysin ihmisen hallinnassa, taidan vetää mutkia suoraksi liikaa. Hallinta ei ole ihan niin kokonaisvaltaista kuin aluksi voisin kuvitella. Talon sisällä merkittävämmässä roolissa on hallinnan tunne.

Esimerkiksi täällä olevat kasvit ovat kuitenkin elossa, niillä on oma minusta riippumaton elämänsä ja aikansa. Ne eivät ole esimerkiksi koneita, joiden akku olisi ladattava tai jotka voisi laittaa pois päältä silloin kun en ehdi kastella. Ne elävät ja kuolevat ja kasvavat ja yhteyttävät täysin minusta huolimatta ja siitähän se stressi tuleekin, kun koetan lukea että mitä ne minulta kulloinkin kaipaavat. Että vaikka olen niiden huoltaja noin esimerkiksi Suomen syksyn vesi- ja valotaloudellisessa mielessä niin oikeastaan ne määräävät tahdin mikäli haluamme molemmat pysyä elossa.

Vaikka minä voin tuomita  nämä kasvit  tässä asunnossa nyt kuolemaan,  se ei  poista jatkuvaa riippuvuussuhdettani ruokaan, happeen ja kaikkiin muihin prosesseihin joissa kasvit ovat tärkeänä osana.

Kuka tässä oikeastaan hallitsee ja ketä. Ollaan kaikki vain sidottu eri tavoilla toisiimme.

Tulee mieleen joitakin vertauksia ihmiskunnan talousjärjestelmien riippuvuussuhteiden ja maailmanrauhan välillä. Varsinainen kauhun tasapaino on myös eri lajien välillä. Se ei vaan ole kovin elimellinen osa arkeamme. Puut eivät anna lehdistötiedotetta, että jos te vielä jatkatte elintilamme uhkaamista, niin me merkittävästi laskemme yhteyttämis – ja hiilidioksidinsidontakapasiteettiamme. Suomen ohrat eivät ilmaisevat vakavaa huoltansa elämänlaatunsa heikkenemisestä ilmaston ääri-ilmiöiden johdosta ja uhkaile tämän vaikutuksilla ihmisen käytettävissä oleviin satoihin.

Nämä olivat ehkä huonoja esimerkkejä noin ajatellen todellisia uhkakuvia. Ja onhan puilla ja kasveilla puolestapuhujansa myös. Mutta kai tuossa puhumisessa on yksi avain  tämän hallinnan tunteen ymmärtämiseen: mykkä kasvi on vieras ja siten tyhmä. Mykän ja liikkumattoman kasvin dialogi kansamme on vaikeaa, mahdotonta ja unohdettua. Enemmän kieli on sitä, että syömme, hengitämme, käytämme, haistamme. Toisinaan fantasioimme keskustelusta kasvin kanssa ja kuvittelemme yhteyden. Mutta ihmisinä meillä on vain ihmisen keinot koettaa kommunikaatiota, eikä mielikuvitus minusta sikäli ole keinona lainkaan hullumpi. Se on yksi ihmisen parhaita kykyjä.

Eikä tämä ajatus ole mitenkään uusi, kun mietin, miten olennainen sija kommunikoimaan kykenevillä puiden hengillä ja metsän jumalilla on erilaisissa luonnonuskonnoissa ollut. Että joku sellainen mystiikka ja kyky siihen kuvitteluun on meillä yhä olemassa.

Minä väittäisin kuitenkin yhä, että Lauttasaarenkatu 20-22 ei ole metsä, koska se ei täytä yhtäkään  YK:n maatalous – ja elintarvikejärjestön FAO:n määritelmän mukaista metsän kriteeriä:

metsänä pidetään vähintään 5000 neliömetrin kokoista aluetta, jolla puut kohoavat yli 5 metrin korkeuteen ja latvusto peittää yli 10 prosenttia pinta-alasta.”

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Metsä

Kasvuvyöhykkeen toinen päivä: Kasvikeskusteluja

Kasvuvyöhyke on auki toista päivää. Toissapäivänä kylvämämme vesikrassi kasvaa kuusikossa kovaa vauhtia. Pöydän alta siintää maisema.

IMG_7348_web

IMG_7349_web

IMG_7350_web

Tänään pidimme aamupäivällä toiset Kasvitreenit. Alla tekemämme harjoitteet sekä niistä syntyneet tekstit, Kasvidialogit. Aamupäivän keskusteluista syntyi myös uutta materiaalia kuulokkeisiin kasvavaan Tiheikkö-ääniteokseen, tervetuloa kuuntelemaan!

HARJOITTEET 19.9.2013

Skannaus

Pysähdy haluamasi kasvin äärelle.
Katso sitä huolella ”päästä varpaisiin”.
Aloita haluamastasi kohdasta ja anna katseesi liikkua hitaasti kohdasta toiseen kunnes olet käynyt koko kasvin läpi.

Tanssi kasvin kanssa

Valitse haluamasi kasvi.
Valitse jotakin itsellesi mieluisaa musiikkia ja tanssi kasvin kanssa

Kahvilla kasvin kanssa/kasvidialogi

Halutessasi voit tehdä alle tehtävät ”Skannaus” ja ”Tanssi kasvin kanssa”.

Valitse haluamasi kasvi.
Käy sen kanssa kahvilla. Kirjaa keskustelu ylös vuoropuheluna.

KASVIDIALOGIT:

Lyhyt keskustelu Sutipuun kanssa

Saara
Tuntui aika hyvältä se viimeinen hidas.

Sutipuu liikkumatta, lehdet yhteyttää

Saara
Mulle jäi se fiilis, että et tykännyt niistä taivutuksista. Se eka biisi tuntui hirveen teennäiseltä. Siinä oli jopa jotain väkivaltaista. Että mä jotenkin rytmikkäästi heijasin sua, ja iloitsin sitten niistä liikkeellisistä vastauksista. Tietenkin sun lehdet liikkuu kun niitä heiluttaa. Multa katos ihan kokonaan yhteys. Olin varma, että hiljaisesti kysyt että oletko nyt tyytyväinen ja onko tää sun käsitys kohtaamisesta. Sä halveksit mua joka solullas.

Sutipuu kasvaa, mahdollisesti miettii mistä suunnasta valo tulee. Huomaa olevansa uudessa paikassa.

Saara
Nyt on jo parempi fiilis. Ihan niin kuin olisit antanut anteeks. Varmaan sekin, kun mitään lehtiä ei irronnut tai oksia katkennut. Siinä vikan biisin kohdalla aloin tosissani kuunnella sun liikekieltä. Olen ite niin nopea, että oli vaikea pysyä sun temmossa. Tulin siihen tulokseen, että oikeastaan liikkeen ajatteleminen olisi riittänyt. Tunsin, että sun liike on kaksisuuntasta. Juuret työntyy syvemmälle maahan ja lehdet pyrkii ylöspäin. Osa susta tanssi niin, etten nähnyt sitä. Yritin kuvitella itselleni juuret jotka kulkis alakerran naapuriin, juuret roikkuis katosta. Oma liike tuntui silti hyväksyttävältä. Tanssihan on vuorovaikutusta, ei siis ole väärin että säilytän jotakin omasta liikkumisen tavasta.

Dialogi kuusen kanssa

kuusi : (on pöydällä Lauttasaaren kartan päällä)
katri : (miettii mitä sanoisi)
kuusi : (ei reagoi näkyvästi)
katri : kaadoin sulle kahvia, se oli kuumaa, suoraan pannusta, varmaan huomasit
kuusi : (ruukun mullassa tumma läikkä, neulaset värisee kun pöydällä kirjoitetaan)
katri : tuntuu ulkopuoliselta kun toinen ei puhu tuntuuko sehän vain on ihmisen käsite metsän kieli toinen kuusi puhutko metsää?
kuusi : (katri yrittää kuvitella kuuselle äänen)
katri : vaan antaa toisen olla mitä se on ei yrittää kuvitella antaa olla vaan
kuusi : (vihertää kahvilan valossa)
katri : me ollaan mutterikahvilassa. sun alla kartassa on katuja joilla me kävellään ja meri. tai melkein. sä ootkin lähellä mannerheimintietä, mä olen lauttasaaressa.
kuusi : (on)
katri : meri on parasta. meri on metsä.
katri : sä tunnut ihmeeltä.
kuusi : (on)
katri : (on)
kuusi (on) katri (on) kkautursii (on)
katri : (katselee tuulta mutterikahvilan ulkopuolella)

19.9.2013
Kasvidialogi Lihansyöjäkasvin kanssa

Paikka: Lauttasaarentie 20-22 C, Piha, Pöytä ja penkki

MILLA
Moi. Mä en ole oikeastaan kysynyt sulta että mitä sulle oikein kuuluu, vaikka me ollaan tunnettu jo monta viikkoa. Mä ajattelin, että voit varmaan huonosti, mut tänään säikähdin ihan todella kun keskityin kuuntelemaan sua tossa skannaus- ja sit tanssiharjoitteessa. Oot ihan ruskettunut ja kuiva monesta kohdasta.

LIHASYÖJÄKASVI BAUHAUSISTA 5,95e
heiuu täristen tuulessa

MILLA
No toi on tuuli joka sua heiluttaa, tiedän, mut on sulla varmaan kylmäkin täällä pihalla.

LIHIS
heiluu

MILLA
Tiedän, että oot sademetsäkasvi. Tykkäät lämpimästä ja märästä ja yksi kaveri sanoi, että lihansyöjäkasvit ei oikeastaan säily hengissä näin pohjoisissa kodeissa.

LIHIS
heiluu enemmän tuulessa

MILLA
Et sillä oli lihansyöjäkasvi nimeltään Fluffy ja se kuoli vaikka ne yritti syölttää sille vaikka mitä, jotain kylmäsavulohta ja jauhelihaa…

LIHIS
heiluu

MILLA
………….

MILLA
Mikä sun nimi on?

LIHIS
heiluu

MILLA
Niin. Mä oon nyt nimennyt sut tähän ”Lihansyöjäkasvi Bauhausista 5,95e”. Kun se tuntui merkittävältä, et sä tartuit mukaan just sieltä, enkä edes tiennyt et Bauhausista saa kasveja. Mut siellä oli pieni kasviosasto ja sit siinä reunassa yksi laatikko missä oli erilaisia lihansyöjäkasveja ja lappu et ”lihansyöjäkasvi 5,95e”. Ei mitään tarkempaa et mistä te ootte tai mitä lajia tms. Mulle tuli just sellanen olo kuin eläinten hoitokodissa et mä haluan viedä noi kotiin. Mut ei mulla ois ollut rahaa… tai tilaa tai ehkä ei rakkauttakaan kaikille, mä valitsin tosi pitkään ja päädyin just SUHUN.

LIHIS
värisee

MILLA
Nii-in. Musta tuntu tosi hyvältä, et mukaan tarttui loisteputkien ja liimojen lisäksi yksi tyyppi. Vaikka emmä voi tietää onko sillä sulle mitään väliä.

LIHIS
värisee paljon

MILLA
Niin en nyt taida antaa sulle oikein edes puheenvuoroa, Anteeksi. Haluisitko lisää kahvia? Ostin ärrältä ison kahvin et riittää molemmille. Ja en laittanut maitoa kun ajattelin et sä et käytä. Vaikka mä käytän.

LIHIS
tärisee

MILLA
Heh. No mä kaadan nyt sulle kahvia. Tää on lämmintä. Ja siis mummot sanoo… tai mä luin netistä et monien mummot oli sanonu, pitää kysyä vielä mun omalta mummolta, mut et mummot sanoo et kasvit tykkää oikeesti kahvista. Ja sit mä tiedän et toi etelästä kans kotoisin oleva ”mimosa pudica” jonka hoitoon oon koettanut perehtyä niin se tykkää lämpimästä vedestä. Niin ehkä lämmin kahvi on nyt hyvä.

LIHIS
heiluu vähemmän

MILLA
itsekseen No nyt tuulee vähemmän niin se varmaan…

… Saanks mä koskettaa sun lehtiä? Kun me tanssittiin äsken ja näin miten kuivunut sä oot niin mulle tuli yhtäkkiä sellanen karmea olo, et, siis varsinkin se melankolinen pianomusa ja sit Arvo Pärt, että tää on kuolemantanssi. Meidän eka ja ehkä vika. Mä tajusin miten hirveä sun elämä ois ollut jos ajattelee et olisit joku eläin, keskushermostollinen tyyppi joka hahmottais oman olemassaolonsa, tuntis kipua ja ajankulua ja näin.. Oot syntyperältä jostain kaukaa lämpimästä Etelä-Amerikasta ja sun keho on kehittynyt elämään niis olosuhteissa mut oikeesti oot ehkä jostain saksalaisesta tai kiinalaisesta kasvihuoneesta ja sua on raijattu ympäriinsä jossain rekassa ja sit oot vaan ollut nimetön kasvi jossain rautakaupassa. Ja mä tungin sut kysymättä suomalaisen sammalen ja sen pikkueläinten kaa samaan ruukkuun. Ja syksy tilee ja täällä on kylmä. Etenkin nyt pihalla. Kaadan lisää kahvia.

MILLA
Nyt mä ylikastelen sua..

LIHIS
vä – ri – see e e e

MILLA
Sellasta mä mietin kans, et miksi ihastuin suhun silloin aluksi. Ehkä koska syöt lihaa. Et kasvi syö lihaa, se jotenkin sekoittaa hauskasti oletuksia. Sulla on niin raju imago. Petokasvi. Ja kun mä olen enimmäkseen kasvissyöjä. Kasvipeto.

MILLA
Mikä kiero kiintymyys-riippuvuussuhde…

MILLA
Vaikka onhan tää valtasuhde muutenkin…

—-